torstai 10. toukokuuta 2012

Superhyperähkysalaatti

 
Joka keväinen lupaukseni on pitkän ja raskaan talven jälkeen syödä koko kesä pelkkää  
pupunruokaa: salaatteja ja tuoreita kasviksia. Tänä vuonna aion todella pysyä tavoitteessani, tai ainakin osittain, sillä grillattu seitan saattaa vielä muodostua vaikeaksi vastustaa.
Olen viimeisen puolen vuoden aikana yrittänyt päästä mukaan raakaruokailuun. Idea kuulostaa yksinkertaiselta, helpolta toteuttaa ja ennen kaikkea terveelliseltä. Todellisuudessa, ainakin omien  kokemusteni pohjalta voin sanoa, ettei se ole edellä mainituista juuri muuta kuin terveellistä. Raakaruokan valmistus on aikaa vievää touhua, joka vaatii päättäväisyyttä ja suunnitelmallisuutta. 

Talvi on kuitenkin näin Suomessa huonoin vuodenaika tutustua raakailuun. Kevät ja kesä tuovat luonnon omat villivihannekset ja kaupan edulliset tuoreet kasvikset käsien ulottuville, ja siksi aionkin antaa raakaruoalle uuden mahdollisuuden tulevana kesänä.

Kuka vielä kehtaa väittää, etteikö salaatista menisi nälkä ohi? Salaatti on mitä mainiointa jämäruokaa ja ideahan on siinä, että salaattia voi rouskuttaa mielin määrin ja aineksia vaihdella omien makumieltymysten ja jääkaapin sisällön perusteella. Varoituksen sanana: tästä salaatista todella tulee ähky!

Oma (jämä-)ähkysalaattini näyttää tällä kertaa tältä:

- pari lehteä lehtisalaatista

- 1 paprika
- pala punakaalta
- pala purjoa
- 1 lehtisellerin varsi

- 2 dl mungpavun ituja

- vesikrassia
- muutama maustekurkkuviipale
Lisäksi:
- kuorittuja auringonkukansiemeniä
- sitruunanmehua

- oliiviöljyä

- mustapippuria

Salaatin valmistaminen käy yleensä käden käänteessä, eikä tämäkään tapaus tee siinä 
poikkeusta. Riittää, että raastaa punakaalin, repii salaatinlehdet ja pilkkoaa loput kasvikset sopiviksi suupaloiksi. Valmiin salaatin päälle ripottelin vielä auringinkukansiemeniä, pirskotin oliiviöljyä ja sitruunanmehua ja rouhin mustapippuria.
Mung-papujen idätys on helppoa ja sopii aloittelevallekin idättäjälle. Tarvitset joko valmiin idätysastian tai lasipurkin, jonka suuhun pingotetaan harsokangas. Mungpavut tulee ensin huuhdella hyvin ja liottaa vähintään 12 tuntia eli mielellään yön yli pimeässä ja huoneenlämmössä. Yhdestä desilitrasta kuivia papuja tulee noin viisi desiä ituja eli riippuen idätysastian koosta, ei papujen määrällä kannata liiotella. Liotetut pavut kaadetaan idätysastiaan ja niitä huuhdotaan juoksevan veden alla 2-3 kertaa päivässä. Mung-pavut itävät parissa vuorokaudessa, jonka jälkeen niitä säilytetään kylmässä (säilyvyys n. 3 vrk).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti