perjantai 1. kesäkuuta 2012

Papu-bataattipihvit




Kookkaat papupihvit sopivat hyvin hampurilaisten täytteeksi. Pihvitaikina itsessään on pehmeää tahnaa, jota voi käyttää jo sellaisenaankin esimerkiksi levitteenä tai dippikastikkeena. Pihvit paistetaan nopeasti kuumalla pannulla öljyssä rapeapintaisiksi, joten ne jäävät sisältä muhkean pehmeiksi.

Tästä taikinasta sain tehty yhteensä neljä jättikokoista hampurilaispihviä ja tahnaa jäi vielä levitteeksikin jonkin verran:

- 1 pienehkö bataatti

- 3 dl ruskeita papuja valmiiksi kypsennettyinä

- puolikas sipuli

- 2 valkosipulinkynttä

- peukalonpäänkokoinen pala inkivääriä

- 2 rkl maissitärkkelystä tai perunajauhoja

- 1/2 korppujauhoja

- mustapippuria & suolaa

- 1/2 tl kuivattua korianteria

- 1/2 tl paprikajauhetta

- 1/4 tl kanelia

Käytin papuina valmiiksi keittämiäni ja pakastamiani ruskeita papuja, jotka sulatin mikrossa pehmeiksi. Samalla höyrytin paloitellun bataatin kypsäksi. Muussasin pavut ja kypsän bataatin haarukalla karkeaksi soseeksi. (Sattumia saa jäädä joukkoon!) 

Lisäsin taikinan joukkoon pieniksi silputut sipulit, raastetun inkiväärin ja loput mausteet. Sekoitin mausteet hyvin taikinan sekaan ja lisäsin seokseen maissitärkkelyksen ja korppujauhot. Sekoitin taikinan tasaiseksi ja jätin sen vetäytymään muutamaksi minuutiksi. Jos taikina vetäydyttyään vaikuttaa vielä liian vetiseltä, kannattaa korppujauhojen määrää lisätä.

Paistoin pihvejä kuumalla öljytyllä pannulla pari minuuttia molemmin puolin, kunnes pihvien pinta sai hieman väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti