sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Talvimehu


Olen taas pitkästä aikaa valjastanut mehustimen käyttööni. Siellä keittiön kaapin alimmalla hyllyllä se oli jo ehtinyt hieman pölyttymään. Viime kerrasta kun on jonkin verran aikaa... Nyt olen kuitenkin saanut jälleen innostukseni takaisin ja parin mehukokeilun jälkeen haaveilen jo viikon detox-kuureista ja vaikka minkä sortin kehoa puhdistavista liemistä.

Ensimmäiseksi valmistamani mehu pysytteli vielä sesonkikasvisten rajoissa. Mehustaminen ei siis rajoitu pelkästään valoisaan vuodenaikaan, vaan mehuja voi aivan hyvällä omallatunnolla valmistaa myös talvisin. Talvella nimenomaan olisi syytä ottaa kaikki mahdolliset vitamiinit talteen ja vastapuristetussa mehussahan ne ovat mitä parhaiten imeytyvässä muodossa. 

Talvikauden herkullisin mehu syntyy tietenkin mehukkaista kotimaisista juureksista sekä etelän auringossa kypsyneistä raikkaista sitrushedelmistä. Kaupan vihannesosastolla sesonkituotteet tunnistaa etenkin hinnasta. Appelsiinit ovat tällä hetkellä järjettömän edullisia!

Mehuista talvisin (about 2 lasillista):

- 2 appelsiinia

- 4 porkkanaa

- 2 punajuurta

(- pieni pala tuoretta inkivääriä)

Kuori kasvikset ja poista niistä kannat ja huonot kohdat. Paloittele kasvikset mehustimeen mahtuviksi ja surauta juurekset ja hedelmät nestemäiseksi kullaksi. Voit halutessasi kaataa mehun vielä blenderiin ja tasata maut tai suodattaa mehun suoraan lasiin.

P.S. Emmehän me suinkaan heitä mehustamisesta jäljelle jäänyttä arvokasta kuitua suinpäin roskikseen? Ehei, seuraavassa postauksessa vinkki sen jäljelle jäävän moskan hyötykäyttöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti