keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Vadelma-suklaabrowniet







Samaan aikaan, kun itse kärvistelen mehupaastolla, jaan teille lukijoille nyt oikean herkkureseptin. Valmistin näitä brownie-leivoksia ensimmäistä kertaa ystävänpäiväksi ja sen jälkeen pariin otteeseen ihan muuten vaan... Ehkäpä viikonloppuna pitäisi taas leipoa...


Alkuperäinen resepti löytyi Vegaanin uudesta keittokirjasta, mutta luonnollisesti muutin aineksia reilusti terveellisempään suuntaan, jolloin browniet saivat aivan uudenlaisen ilmeen. Brownie-taikina valmistuu nopeasti, eivätkä brownie-ruudut vietä uunissakaan turhan kauan aikaa. Silti malttamaton ei sovi olla, sillä brownie-levyn on ehdittävä kunnolla jäähtymään ennen leikkaamista. Sitä paitsi brownie-palat maistuvat ehkä vieläkin paremmilta, kun annat niiden levätä yön yli jääkaapissa (tämä tosin taas vaatii kohtuutonta itsehillintää!).

Vadelmabrowniet (9 kpl) :

- 2 1/2 dl puolikarkeita spelttijauhoja

- 1 dl kaakaojauhetta

- 2 tl leivinjauhetta

- 1 tl aitoa luonnon vaniljaa jauhettuna

- 1/4 tl ruususuolaa

- 1/2 dl hasselpähkinärouhetta

- 2 dl kylmäpuristettua kookosöljyä

- 2 banaania

- 2 1/2 dl intiaanisokeria

(- tilkka kasvimaitoa)

- 50 g tummaa vegaanista luomusuklaata rouhittuna

- kourallinen pakastevadelmia

- kourallinen hasselpähkinärouhetta

Sekoita kuivat ainekset sokeria lukuun ottamatta keskenään sekaisin. Soseuta toisessa astiassa banaanit ja sekoita niiden sekaan sokeri ja kookosöljy. Käytä mielellään sauvasekoitinta soseuttamiseen ja sekoittamiseen. Kääntele jauhoseos banaanimössön sekaan ja lisää taikinan joukkoon tarvittaessa tilkka kasvimaitoa.

Päällystä leivinpaperilla tai voitele valmiiksi neliskulmainen uunivuoka. Kaada taikina uunivuokaan. Ripottele taikinan pinnalle suklaarouhe, vadelmat ja hasselpähkinärouhe. Kypsennä 200 asteessa uunin keskitasolla n. 20 minuuttia. Taikina saa jäädä hieman pehmeäksi sisältä.
Muista jäähdyttää taikinalevy hyvin ja leikkaa vasta sitten paloiksi.

7 kommenttia:

  1. Mehupaastolla? Mistäs moinen? Kiinnostaa lukea lisää jos joskus haluat kirjoittaa. Ps ihanat browniet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon ihanuus sai jälleen kerran innostumaan keväästä ja luonnosta! Niinpä päätin itsekin puhdistautua kevättä varten ja kerätä aimo annoksen energiaa elimistööni nestemäisessä muodossa. Ajattelinkin, että tästä detox-kuuristani voisi jonninmoisen postauksen kirjoittaa, vaikkakaan en ole mitenkään kovin luova ollut noita mehuja puserrellessani.

      P.S. Kannattaa kokeilla. En malta odottaa, että paastoni on ohi ja pääsen "laskeutumaan" jälleen normaalin ruokavalioni pariin. Ei vaan, paastoaminen on kyllä aina yhtä mahtava kokemus, suosittelenkin sitä mielummin :P

      Poista
  2. Uuuu, ihana brownien ohje! Varmasti hyvää :b~~

    Itsekin olen mehupaastonnut joitain kertoja, muistaakseni kolmena viimeisenä alkukesänä. Se on ihan hyvä tapa ainakin vieroittautua vaikkapa sokeri- tai kofeiinikoukusta, jos sellaisen on onnistunut itselleen hommaamaan. Muutenkin olo paaston jälkeen on aina virkeämpi ja jollain tapaa herkempi oman kehon tarpeille ja viesteille.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, mahtava ihan mahtava hymiö btw :D Huomaan jo nyt toista päivää nestekuuria vietellessäni, että energiatasoni on noussut huimasti. Tämä taitaa olla ensimmäinen todella onnistunut paastoni! Täytyy kai ottaa itsellekin oikein tavaksi, vähintään kerran vuodessa :)

    VastaaPoista
  4. Mikä se päivän energiasaanti on mehupaastolla? En ole koskaan kokeillut moista ja vähän tekisi mieli, mutta toisaalta olen käynyt salilla jopa 4 kertaa viikossa + koulu + työt päälle, ja pelkään kovasti ettei kalorit vaan riitä moiseen. Kuinka kauan paasto kestää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan tähän, vaikka kysymys olisikin Elmalle :)

      Mehupaaston kalorisaanti on väistämättä hyvin alhainen. Paasto voi kestää yhdestä päivästä vaikkapa viikkoon, kukainenkin tekee vointinsa/elämäntilanteen/minkätahansa mukaan. Alhaisen energiansaannin vuoksi en ainakaan itse lähtisi paaston aikana kuntoilemaan. Olen myös omat paastoni ajoittanut lomille.

      Itsekin vietän aika liikunnallista elämää, joten paastotessa pidän sitten taukoa liikunnasta. Kuntoilustahan olisi muutenkin hyvä pitää kevyitä lepoviikkoja tasaisin väliajoin. Ainoastaan joogaa olen tehnyt ja kevyitä kävelyjä koiran kanssa, sen verran, miten jaksaminen riittää. Yleensä pari ensimmäistä paastopäivää saattavat olla hieman voimattomia, mutta sen jälkeen vireys alkaa yllättäen kohota. Ainakin oman kokemukseni mukaan. Saa kysellä enemmänkin, mikäli askarruttaa :)

      Poista
    2. Anni Minerva vastasikin jo sen verran kattavasti, että eipä minulla tähän enää lisättävää pahemmin ole :)

      Poista