keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Aurinkoiset teeleivät


 
Teeleivät eli skonssit ovat kyllä parhainta brunssitarjottavaa mitä tiedän. Leipäset valmistuvat nopeasti, koska taikinaa ei tarvitse kohottaa ja maistuvatkin paremmilta, kun hiiva ei toimi hallitsevana makuna. Teeleipien kanssa sopivat niin raikas salaatti kuin voimakkaanmakuiset levitteetkin. Kokeile esim. tätä auringonkukansiemenlevitettä valkosipulilla, tuoreella persiljalla ja ruohosipulilla maustettuna. Talvisin taas teeleivät kruunaavat lämpimän kasviskeittoannoksen!

- 2-3 luomuporkkanaa

- 2 dl kaurahiutaleita

- 2 dl spelttijauohoja

- 1 dl spelttihiutaleita

- 2 tl leivinjauhetta

- 1 tl ruususuolaa

- 2 rkl pellavansiemeniä

- 1/2 dl kylmäpuristettua kookosöljyä juoksevana

- 2 dl vettä

Lisäksi:

- kourallinen auringonkukansiemeniä

Pese tai kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää porkkanaraaste, öljy ja vesi niitten sekaan. Sekoita taikina tasaiseksi.

Muotoile taikinasta kolme litteää leipästä leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille. Ripottele leipien päälle auringonkukansiemeniä ja jaa halutessasi leivät valmiiksi neljään osaan. Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Brunssileivät viime sunnuntailta

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä, teeleivät ovat kyllä poikkeuksetta ihania. Pitää kehitellä joku raw teeleipä tälle mun käynnissä olevalle raw viikolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tattari vois toimia raakaversiossa! Etenkin, jos omistaa kuivurin :)

      Poista
  2. Heippa! Sinulle on tunnustus blogissani :) http://liisalla.blogspot.fi/2013/04/i-love-your-blog-tunnustus.html

    VastaaPoista