maanantai 29. huhtikuuta 2013

Simadrinkki


Olen joka vuosi ollut innokkaimmista innokkain siman valmistaja. Olen viimeiset kolme vuotta muistanut pistää siman käymään vappuaattona ja niinhän se on ollut sitten valmista jo ajoissa, viikko vapun jälkeen... Tänä vuonna viimein(!) tajusin luovuttaa ja tyytyä kaupan simaan. 

Tuntui niin tylsältä kaadella valmista simaa lasiin, että oli suorastaan pakko ryhtyä kikkailemaan sen kanssa. Syöksin itselleni mission kehittää the_ultimate_vappudrinkki ja tässä sitä nyt ollaan. Shake, shake, shake...

The Ultimate Vappudrinksu:

- 5 cl valmista simaa

- 5 cl luomuviinaa (30%)

- 3 cl inkiväärisiirappia

-2 cl limenmehua

- rusinoita, maybe

Inkiväärisiirappi (riittää kahteen drinkkiin):

- 1 dl vettä

- 1 dl intiaanisokeria

- 4-5 cm:n pala tuoretta inkivääriä

Valmista aluksi inkiväärisiirappi. Voit tehdä sitä myös valmiiksi etukäteen. Yhdestä annoksesta riittää kahteen drinkkiin ja ylikin. 

Mittaa pieneen kattilaan vesi ja intiaanisokeri. Raasta tuore inkivääri seoksen joukkoon ja kuumenna kiehuvaksi. Anna sokeriveden kiehua miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia. Jäähdytä ja suodata sokeriliemi. 

Mittaa ainesosat sheikkeriin tai vispaa (köyhän miehen sheikkerillä) haarukalla sekaisin. Kaada juoma upeimpaan, kauneimpaan, hassuimpaan, tyylikkäinpään, hupaisinpaan ja muutenkin parhaiten vappuun sopivimpaan lasiin ja juhli työväkeä.

Koristeluun haluat ehkä käyttää rusinoita tai sitten haluat käyttää mulperimarjoja ja tuoda jotain superia vappuusi. Jäillä, kiitos.



P.S. Tänä vuonna jäi munkitkin leipomatta, mutta perunasalaatti on perinne. Perinteisimmän vegaanisen perunasalaatin ohjeen löydät täältä ja toisen ei-niin-perinteisen ohjeen täältä.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Suklaantäytteinen lauantai


No pakkohan näitä nyt oli heti päästä testaamaan... 



Goodio on helsinkiläistä raakasuklaata ja ylipäänsä raakasuklaata parhaimmillaan. Turussa näitä myy Ruohonjuuri Yliopistonkadulla hintaan n. 5 € per levy. Hinta on toki suolainen, mutta ostos ei varmasti kaduta jälkeenpäin. En ole varmastikaan vielä ehtinyt maistelemaan kaikkia markkinoilla olevia raakasuklaita, mutta Goodio on tähän mennessä ensimmäinen raakasuklaa, joka maistuu ihan normisuklaalta - propsit siitä! Suklaa on vieläpä pakattu niin veikeään asuun, että sitä on muuten vaikea olla ihailematta.
 

Toinen lauantaipäivääni mahtunut herkku oli Oatlyn uutuusjätski. Kaurajäätelöä saa nyt myös suklaisena versiona. Olen aina ollut enemmän kaurajäätelön kuin tofujäätelön kannattaja. Suureksi harmikseni tosin huomasin eräs kerta kaurajätskiäni ahmiessa sen sisältävän palmuöljyä. On ilmeisesti olemassa (tai ainakin valmisteilla) jonkinlainen sertifikaatti "kestävämmin" tuotetulle palmuöljylle, mutta toistaiseksi tekisi mieli jättää kaikki palmuöljyä sisältävät tuotteet kaupan hyllylle ja tehdä muutenkin kaikkensa sademetsien suojelemiseksi. Siinä mielessä Oatlyn suklaajäde maistui syntisen hyvältä. Jatkossa taidan yrittää pärjätä pelkällä kotitekoisella banaani-suklaajädellä, siis blendatuilla jäisillä banaaneilla ja raakakaakaojauheella; tuleehan se halvemmaksikin. Jos sademetsien kohtalo kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukaista esim. tämä Taloussanomien artikkeli, jossa Greenpeacen kampanjoitsija Maija Suomela kertoo palmuöljyn tuotannon ongelmista.
 

Päivän kolmas suklaata sisältävä herkkuni oli kulhollinen kesäkurpitsa-suklaavanukasta, joka muuten tyhjeni aikas nopsaan.

Olkoon sinunkin viikonloppusi (raaka)suklaantäytteinen, rakas lukijani!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Raikas kurkku-ananassalaatti




Olen niin innoissani, nimittäin tuoreen kurkun tuoksusta. Nyt niitä raaskii taas ostaa pitkän, voi niin pitkän talven jälkeen. Keittiössäni ovat lähes koko talven olleet pannassa kaikki kotimaiset kasvihuonevihannekset, kuten kurkut, tomaatit ja lehtisalaatit. Vihersmoothieita väsätessäni olen jo pikku hiljaa ostellut myös kotimaisia tammenlehtisalaatteja ja niitä on muutenkin eksynyt jääkaappiin, kun olen Luomukassista tilaillut sekavihanneksia. Kurkkuja ostin kuitenkin ensi kertaa vasta viime viikonloppuna.

Koska hinnat ovat nyt laskeneet, päätän kotimaisen kurkkukauden avatuksi. Sen kunniaksi väsäsin raikasta salaattia, jossa kurkku todella pääsee kukoistamaan tuoreudellaan. Ja kun raaka-ainelistaa hieman vilkaisee, ei voi olla huomaamatta, kuinka fresh tämä salaatti onkaan!

Kurkku-ananassalaatti (2:lle):

- 1 tuorekurkku

- 1/4 tuoretta ananasta

- kourallinen tuoretta lehtikorianteria

- kourallinen tuoretta minttua

- loraus kylmäpuristettua oliiviöljyä

- tilkka omenaviinietikkaa

- hyppysellinen cayenne-pippuria

(- tammenlehtisalaattia)

- ruususuolaa ja mustapippuria 

Pilko kurkku kuutioiksi, sellaisiksi sopiviksi suupaloiksi. Kuori ananas ja leikkaa hedelmälihan keskellä olevan kovan puumaisen osan ympäriltä. Käytä salaattiin n. 1/4 ananaksesta tai niin paljon, että ananasta ja kurkkua on suunnilleen saman verran. Pilko myös ananas pieniksi paloiksi.

Yhdistä kurkku- ja ananaspalat, revi niiden päälle tuoreita yrttejä ja sekoita joukkoon myös mausteet. Tarjoile salaatti joko tammenlehtisalaattipedillä tai sellaisenaan. Kokeile myös esim. vaniljajäätelön lisukkeena - kuulostaa jännältä, mutta sopi ainakin omille makunystyröilleni oikein hyvin!
 

Tuskin maltan odottaa kotimaisia avomaankurkkuja ja ehkäpä tänä kesänä pääsen maistamaan myös itsekasvatettuja kurkkuja. Toistaiseksi, en uskalla vielä luvata onnistuvani, vaikka taimet näyttävätkin aivan hyvinvoivilta. Pieni kurkkaus keittiöpuutarhaankin on tulossa piakkoin...

Innostuksen reseptiin löysin täältä.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Raa'at bataattinoodelit, mausteinen parsakaali ja aurinkoinen fenkolikastike


Jostain kumman syystä, olen nyt kevään kuluessa ryhtynyt suosimaan enemmän kypsentämätöntä ruokaa. Ajattelen väistämättä raakaravintoa, kun mietin mitä ruokaa laittaisin. Aamupalat ja välipalat olen jo pitkään talvikautenakin valmistanut elävän ravinnon ohjeistusten mukaan. 

Uskoakseni raakaruoka on innostanut minua myös liikkumaan enemmän. Kevyitten aterioitten jälkeen riittää vielä virtaa liikkumiseenkin ja askel nousee paremmin lenkillä. 

Tästä ateriasta tosin tuli sen verran tuhti, että se olisikin parempi jättää illalliseksi. Pidän parsakaalin mausta etenkin raakana, mutta yhtä hyvin voit höyryttää sitä kevyesti, jos se niin sopii paremmin suuhusi. Noodelit ja parsakaali kannattaa valmistaa ajoissa valmiiksi, jotta niiden maut ehtivät jonkin aikaa vetäytyä huoneenlämmössä. Huoneenlämpöinen ruoka maistuukin muuten aivan erilaiselta kuin jääkaappikylmä!

Ateriasta riittää kahdelle.

Bataattinoodelit:

- yksi pieni bataatti

- 2 luomuporkkanaa

- puolikkaan sitruunan mehu

- 1/2 tl ruususuolaa

- ripaus vastajauhettua mustapippuria

- 1 valkosipulinkynsi

- loraus kylmäpuristettua öljyä (makusi mukaan)

Noodeleitten valmistukseen tarvitset spiraalileikkurin eli juuressorvin. Kuorimaveitsellä pystyt myös vetelemään juureksista sopivia suikaleita, mutta varo silloin näppejä. Sekoita mausteet valmiitten noodeleitten joukkoon ja anna niiden vetäytyä hetki huoneenlämmössä.



Mausteinen parsakaali:

- 1 parsakaali

- 1 tl ruususuolaa

- puolikkaan sitruunan mehu

- 1 valkosipulinkynsi

- 1 mieto punainen chili

- pieni pala inkivääriä

- 1 tl kurkumaa

- 1/2 tl jauhettua korianteria

- 1 tl mustapippuria

- 2 rkl kookoshiutaleita

- 1 tl soijakastiketta

Irroita ja pieni parsakaalin kukinnot puukolla. Sekoita parsakaaliin suola ja sitruunanmehu ja pehmennä parsakaalia hetki käsin, jotta saat siitä helpommin pureskeltavaa ja sulavampaa.

Silppua chili mahdollisimman pieneksi tai käytä aivan minimaalinen määrä kuivattuja chilihiutaleita. Raasta inkivääri ja murskaa valkosipulinkynsi valmiiksi. Lisää kaikki ainekset parsakaalin sekaan, sekoita hyvin ja jätä maustumaan sekin toviksi.

Fenkolikastike:

- 1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä (yön yli liotettuja)

- 1 valkosipulinkynsi

- 2 rkl kylmäpuristettua öljyä (esim. rypsiöljyä)

- 1/2 tl ruususuolaa

- 1 tl mustapippuria

- 1 rkl fenkolinsiemeniä

- muutama ruohosipulin varsi

- 1/2 dl vettä (tai enemmän)

Muista liottaa auringonkukansiemeniä ensin yön yli. Huuhtele ja valuta ne sen jälkeen huolellisesti. Surauta sen jälkeen kaikki ainekset blenderissä tasaiseksi kastikkeeksi. Voit jauhaa fenkolinsiemeniä etukäteen morttelilla, mutta niiden pitäisi hajota myös blenderin käsittelyssä. Lisää kastikkeen joukkoon tarvittaessa vettä, jotta saat siitä juoksevampaa.



Bataattinoodeleita voi nauttia myös näin: auringonkukansiemenistä ja hampunsiemenistä valmistetulla mausteisella kastikkeella, hapankaalin ja arame-merilevän kanssa.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kermainen superviherkeitto




Mikäs sen helpompaa, kuin surautella lounaaksi keittoa blenderillä. Siis tehosekoittimella, ihan tosta noin vaan! Esivalmisteluihin menee suunnilleen 5 minuuttia ja itse blendaukseen melko tarkalleen 75 sekunttia. Tästä ei paljon nopeammaksi voi ruoanlaitto edetä...

Tästä raa'asta viherkeitosta saat vieläpä voimaa sateisiin kevätpäiviin ja (mistä vetoa?) huomenna paistaa jo aurinko. Mä lupaan!

Superviherkeitto: 

- 2 avokadoa

- 2 1/2 dl pakuriteetä (tai lähdevettä)

- 3-5 aurinkokuivatun tomaatin puolikasta liotettuna

- kourallinen tammenlehtisalaattia tai luomubabypinaattia

- kourallinen herneenversoja

- tuoretta persiljaa, korianteria ja basilikaa

- pieni pala purjoa, punasipulia tai ruohosipulia

- 1 valkosipulinkynsi

- 1 limetin mehu

- 2 tl vehnänorasjauhetta, 1/2 tl spirulinaa ja 1 tl nokkosjauhetta (jotain näistä tai kaikkia)

- 1 rkl oluthiivahiutaleita

(- 1/2 tl mustapippuria) 

Silppua, pilko tai revi aineksia pienemmiksi. Kasaa kaikki ainekset tehosekoittimeen, välillä blendaten. Blendaa keitto tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa ruususuolaa tai lisää nestettä, jotta saat keitosta juoksevampaa.


Kannattaa tesmata myös nämä hyväiksi havaitut viherkeittojen reseptit:

Vegan miam: Raw Avocado Lime Soup (& Sour Cream)

Hyvällä tiellä... pitkällä mielellä: Samettinen hernesosekeitto

ja tietysti myös oma versioni on kokeilemisen arvoinen: Kylmä tuorehernekeitto

torstai 18. huhtikuuta 2013

Punertava banaani-suklaapehmis

 


Ei,  tämä ei ole mansikkajäätelöä. Jollei sitä otsikosta näkisi lukea, niin ei ehkä ihan heti arvaisi. Tämä todellakin on banaani-suklaajätskiä. Ja vieläpä huippuhyvää sellaista... Sopii vaikka testata! Itse testailin jädeä eräällä tunnetulla punajuuren vihaajalla ja hyvin näytti uppoavan :P



Punertava banaani-suklaapehmis (2:lle):

- 1 keskikokoinen punajuuri

- 1 1/2 dl vettä (esim. taateleiden liotusvettä tai pakuriteetä)

- 2 rkl raakakaakaojauhetta

- 1 rkl maca-jauhetta

- 6-10 liotettua taatelia tai 1/4 tl steviaa

- 3 jäädytettyä banaania

Jäädytä banaaneja pakastimessa yön yli. Mikäli epäilet blenderisi tehoja, anna jäisten banaanipalojen sulaa noin 10 minuuttua huoneenlämmössä ennen pehmiksen valmistusta.
Blendaa sitten kaikki ainekset tasaiseksi tehosekoittimella. Nauti pehmis samantien tai kaada tarjoiluastiaan ja kohmeta vielä hetki (n. 5-10 min) pakastimessa.
 

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Sitruuna-kookosneliöt




Olen jo ties kuinka kauan seurannut This Rawsome Vegan Life -blogia ja samalla päässyt ihastelemaan mahtavia raakaherkkureseptejä. Osaisinpa itsekin loihtia moisia! En ole aiemmin jostain syystä ryhtynyt kokeilemaan reseptejä ajatustasoa pidemmälle. Eilen sattui kuitenkin eteeni uusi herkullinen resepti, johon minulta löytyi vieläpä kaikki aineksetkin valmiina kaapista, joten enköhän lähtenyt testaamaan. Ja kuinkas sitten kävikään...

Jos vain muutkin kyseisen blogin reseptit ovat läheskään samaa luokkaa, voinpi ehdottomasti suositella muillekin! Näistä sitruuna-kookosneliöistä ainakin tuli niin mahtavia, että oikeasti, en kestä. En ole ennen edes tullut kokeilleeksi sitruunan ja kookoksen yhdistelmää aiemmin, sillä olen aina pitänyt limettiä makuparina kookokselle. Ei pitäisi olla niin ennakkoluuloinen ja rajoittuvainen, etenkään raakaleivonnaisten suhteen. Pyrin siis tästäkin eteenpäin kohti uusia ulottuvuuksia!

Uusista ulottuvuuksista puhuttaessa on ehkä hyvä mainita, että itse käytin näiden neliöiden makeuttamiseen hunajaa, jota olen noin puoli vuotta sitten alkanut taas käyttämään. Haluan kuitenkin pitää blogini täysin vegaanisena, joten tulen jatkossakin tarjoamaan resepteissä aina jonkin vaihtoehdon, jolla hunajan voisi korvata. Mitäs pidätte tällaisesta linjasta? Olisi muutenkin mukava kuulla, ovatko lukijani hc-vegaaneja vai enempi hyvinvoinnista kiinnostuneita kasvissyöjiä? Antaa tulla, kommentoikaa vapaasti!

Resepti ei ole aivan suora käännös vaan olen tehnyt siihen muutamia muokkauksia. Käytin mm. pohjaan liotettuja kaurasuurimoita, sillä halusin siihen pehmeämmän koostumuksen. Rouheisuutta kaipaavat voivat mennä alkuperäisen ohjeen mukaan.

Raa'at sitruuna-kookosneliöt (9 kpl):

Pohja:

- 2 dl kaurasuurimoita

- 2 dl taateleita

- ripaus ruususuolaa

- 1/2 tl aitoa vaniljaa

- 2 dl kookoshiutaleita


Täyte:

- 1 dl kylmäpuristettua kookosöljyä

- 1 1/2 dl kookoshiutaleita

- 2 rkl agavesiirappia

- luomusitruunan raastettu kuori

- puolikkaan sitruunan mehu

- 1 banaani

Liota kaurasuurimoita ja taateleita yön yli. Aja kookoshiutaleet kuivassa tehosekoittimessa tasaiseksi. Sekoita huuhdotut ja valutetut kaurasuurimot sekä taatelit keskenään ja aja tehokkaalla blenderillä tai monitoimikoneella tasaiseksi massaksi. Sekoita taikinamassan joukkoon kookosjauhot. Levitä taikina tasaisesti suorakaiteenmallisen (n.20x20cm) uunivuoan pohjalle.

Valmista täyte blendaamalla kaikki ainekset tasaiseksi. Varo kuitenkin blendaamasta liian kauan, jottei laite kuumene ja rasva härskiinny. Levitä täyte pohjan päälle ja anna koko levyn jähmettyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai mielellään yön yli. Leikkaa levy neliöiksi vasta täytteen jähmetyttyä.
 

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kesäkurpitsa-suklaavanukas


Tämä raakajälkkäri on sitten muuten omistettu Kissoja ja kasvisruokaa -blogin Liisalle, joka on juuri aloittanut viikon pituisen raakaruokahaasteen. Kannattaa käydä tsekkaamassa Liisan tuoreimmat kuulumiset ja reseptit hänen blogistaan. Tämä resepti toimikoon Liisalle kannustimena, vaikka taitaa nainen muutenkin olla jo aivan hurahtanut raakailuun... :)

Itse ihastelen raakaherkuissa usein sitä, ettei mikään ole sitä miltä aluksi näyttää. Herkullisten smoothieitten joukkoon on niin helppo piilottaa esim. pinaattia tai lehtikaalia ja ties vaikka mitä. Raakapasta valmistuu vaikka kesäkurpitsasta... Samoin on muun muassa tässä vanukkaassa, joka kätkeekin sisäänsä yllättäen kokonaisen kesäkurpitsan! Jos haluat lisäksi pistää oikein överiksi, voit lisätä sekaan vielä vehnänorasjauhettakin :P

- 1 keskikokoinen kesäkurpitsa

- 1 avokado

- 3/4 dl idätettyä tattaria (voi korvata puolikkaalla avokadolla)

- 2 1/2 dl lähdevettä (tai tavallista kraanavettä, mutta ei pullovettä)

- 4-6 liotettua taatelia tai 1/4 - 1/2 tl steviaa

- 3 rkl raakakaakaojauhetta

- 1 rkl maca-jauhetta

(- 1 tl vehnänorasjauhetta)

- ripaus ruususuolaa


Kuori kesäkurpitsa paloittele sitä hieman. Lisää kaikki ainekset tehosekoittimen kulhoon ja aja tasaiseksi vanukkaaksi. Nauti jälkkäriksi tai välipalaksi!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Aurinkoiset teeleivät


 
Teeleivät eli skonssit ovat kyllä parhainta brunssitarjottavaa mitä tiedän. Leipäset valmistuvat nopeasti, koska taikinaa ei tarvitse kohottaa ja maistuvatkin paremmilta, kun hiiva ei toimi hallitsevana makuna. Teeleipien kanssa sopivat niin raikas salaatti kuin voimakkaanmakuiset levitteetkin. Kokeile esim. tätä auringonkukansiemenlevitettä valkosipulilla, tuoreella persiljalla ja ruohosipulilla maustettuna. Talvisin taas teeleivät kruunaavat lämpimän kasviskeittoannoksen!

- 2-3 luomuporkkanaa

- 2 dl kaurahiutaleita

- 2 dl spelttijauohoja

- 1 dl spelttihiutaleita

- 2 tl leivinjauhetta

- 1 tl ruususuolaa

- 2 rkl pellavansiemeniä

- 1/2 dl kylmäpuristettua kookosöljyä juoksevana

- 2 dl vettä

Lisäksi:

- kourallinen auringonkukansiemeniä

Pese tai kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää porkkanaraaste, öljy ja vesi niitten sekaan. Sekoita taikina tasaiseksi.

Muotoile taikinasta kolme litteää leipästä leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille. Ripottele leipien päälle auringonkukansiemeniä ja jaa halutessasi leivät valmiiksi neljään osaan. Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Brunssileivät viime sunnuntailta

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Hapankaalitäytteinen ruispeltipiirakka



Vaikka lunta tupruttaakin tällä hetkellä taivaan täydeltä, on mielestäni tullut aika siirtyä jo keväisempiin aiheisiin. Tuskin maltan odottaa parsasesonkia ja korvasienten metsästystä mutta miitä nyt joutunee vielä jonkin aikaa odottelemaan. Sen sijaan sopivaa sesonkiruokaa alkukevääseen saa aikaan kaalista. Kaalit ovat siitä mahtavia, että niitä pystyy syömään Suomessakin lähes ympäri vuoden sillä kesälle, syksylle ja talvelle on kaikille olemassa omat lajikkeensa. Näiden lisäksi on olemassa myös kevätaikaan sopiva kaali, nimittäin hapankaali. Säilötty kaali on parasta salaattia keväällä ennen virallista lehtisalaatti/villisalaattisesonkia.

Hapankaali valmistetaan fermentoimalla, jolloin siihen muodostuu maitohappobakteereja. Hapankaalia kannattaisi syödä päivittäin, sillä sen sisältämät maitohappobakteerit parantavat mm. suoliston bakteerikantaa sekä edistävät ruoansulatusta. Erityisesti raskaitten aterioiden yhteydessä pari haarukallistakin hapankaalia tekee jo ihmeitä.

Hapankaalia myydään sekä pästöroituna että pästöroimattomana ja näistä kahdesta kannattaisi aina valita tuo jälkimmäinen vaihtoehto. Ja miksi? No siksi, että pästörointi tarkoittaa kuumentamista ja kuumentaminen taas tarkoittaa entsyymien ja monien vitamiinien tuhoutumista. Kannata siis raakaa hapankaalia silloin, kun syöt sitä sellaisenaan.



Tähän reseptiin tosin sopii mikä tahansa hapankaali, sillä piirakka käy kuitenkin uunissa. Lisäsin täytteeseen myös pakastimen pohjalle unohtuneita sieniä, mutta jos omat varastosi ovat tyhjentyneet jo aika päiviä sitten, voit korvata sienetkin hapankaalilla. Niin ja muistathan käyttää piirakan valmistukseen nimenomaan luomuruisjauhoja (kuten kaikkeen muuhunkin), sillä valitettavasti kotimainen ruis sitoo itseensä valtavasti torjunta-ainejäämiä.
Pohja:

- 7 dl luomuruisjauhoja

- 2 dl puolikarkeita spelttijauhoja

- 3 tl ruususuolaa

- 1/2 öljyä

- 3 dl vettä

Täyte:

- 4 dl suppilovahveroita

- 2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

- sipuli

- 500 g hapankaalia

- 1 tl ruususuolaa

- 1 tl mustapippuria

- 1 tl kuivattua timjamia

(- 2 valkosipulinkynttä)

- 1/2 rkl luomuruisjauhoja

- 2 dl kaurakermaa

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse toinen osa taikinasta leivinpaperoidulle uuninpellille ohueksi levyksi. Kaulitse loput taikinasta jauhoitetulla leivinlaudalla yhtä suureksi levyksi.

Valmista täyte: pienennä ensiksi suppilovahverot pannulle ja kypsennä, kunnes kaikki neste on irronnut sienistä. Lisää pannulle öljy ja silputtu sipuli ja kuullota hetki. Lisää lopuksi myös hapankaali ja mausteet ja anna ylimääräisen nesteen hetken haihtua. Ripottele pannulle ruisjauhot ja lisää kasvikerma. Sekoittele ja anna täytteen kiehua vielä pari minuuttia. Ota valmis täyte pois levyltä ja anna jäähtyä noin viisi minuuttia.

Levitä täyte ruispohjan päälle uuninpellille. Jätä jokaiselle reunalle n. 4 cm tyhjää tilaa. Nosta varovasti (esim. kaulimen ympärille kiedottuna) toinen ruistaikinalevy täytteen päälle. Käännä alemman taikinalevyn reunat ylemmän levyn päälle ja painele reunat hyvin kiinni. Voi myös rypyttää reunoja haarukalla, lusikalla tai sormin.

Pistele piirakan kanteen haarukalla reikiä ja kypsennä sitten 200 asteessa n. 30 minuuttia tai kunnes kuoren pinta on muuttunut rapeaksi.
 

Hapankaalia myydään nykyään kaupoissa jo ties kuinka useaa eri merkkiä - myös luomuna. Kannattaa maistella eri merkkejä ja laatuja, jotta löydät oman suosikkisi. Turun seudulla asustaville suosittelen erityisesti Biofermen valmistamaa Isoäidin luomuhapankaalia. Täälläpäin asuville se on nimittäin lähiruokaa - hapankaalit valmistetaan Kaarinassa, 5,8 km:n päässä lähikaupastani. Suosittelen myös Luomukassin kautta tilattavissa olevaa Päijät-Hämeen Luomun yrttihapankaalia, joka makunsa puolesta sopii hyvin myös aloitteleville hapankaalihypettäjille.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Välimeren linssikakut


Oivalsin juuri, että muffinipellillä voi valmistaa paljon muutakin mukavaa, kuin ainoastaan niitä muffineja. Ajattelin valmistaa linsseistä mureketta, mutta murekevuokani oli varattuna muuhun tarkoitukseen. Linssit olivat siis jo tuossa vaiheessa kiehumassa ja jokin muu vaihtoehto oli pian keksittävä. Lopulta silmääni osui muffinipelti, jonka koloihin pääsin linssimurekemassan lusikoimaan. Näin sain aikaiseksi ylisöpöjä linssikakkusia. 

Välimeren linssikakkuset (n. 8 kpl):

- 2 dl vihreitä linssejä

- 1 dl kaurahiutaleita

- 1 1/2 dl tomaattimurskaa

- 5 oliivia (vihreää tai mustaa, sinä päätät)

- 5 aurinkokuivatun tomaatin puolikasta

- reilu pala purjoa tai puolikas sipuli

- 3 valkosipulinkynttä

- 1 tl oreganoa

- 1 tl basilikaa

- 1/2 tl timjamia

- 1 tl mustapippuria (tai enemmänkin)

(- 2 rkl kikhernejauhoja)

Lisäksi:

- kylmäpuristettua kookosöljyä

(- tuoretta basilikaa)

Huuhtele linssit hyvin ja keitä niitä runsaassa vedessä n. 20-30 minuuttia tai pakkauksen ohjeen mukaan.

Sekoita kaurahiutaleet ja tomaattimurska keskenään sekaisin ja anna seoksen turvota vähintään 10 minuuttia.

Silppua sipuli, valkosipulinkynnet, oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit valmiiksi. (Suosin itse irtomyynnissä myytäviä aurinkokuivattuja tomaatteja - niitä kannattaa kuitenkin liottaa vähintään pari tuntia ennen käyttöä.)

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Lisää tarvittaessa tilkka vettä, esim. tomaattien liotusvettä. Tarkista tarvitseeko taikinaan lisätä suolaa. Itse pärjäsin ilman, mutta makuasia. Kikhernejauhoista saa lisää proteiinia taikinaan, mutta koostumuksen kannalta ei ole väliä lisääkö vai jättääkö niitä lisäämättä.

Voitele muffinipellin kolot kookosöljyllä ja lusikoi ne täyteen mureketaikinaa. Paina jokain taikinakakku tiiviisti kasaan lusikalla.

Kypsennä linssikakkusia uunissa 225 asteessa noin 25 minuuttia. Jäähdytä kypsiä kakkusia hetki pellillä ja kumoa sitten varovasti lautaselle. Koristele tuoreilla basilikan lehdillä!

Linssikakkusia basilikalla koristeltuina ja vuonankaali-persiljapedillä tarjoiltuina

Tässä taas muista blogeista löytyneitä ja omassakin keittiössäni testaamiani herkkuja:

Appelsiineja ja hunajaa: Sitruksinen selleri-porkkanalisäke - sopisi täydellisesti vappubrunssille!

Veikeä Verso: Tyrnitujaus-smoothie - piristystä päivään!  

Keittiökameleontti: Suklaavanukas uunissa - suussasulava herkku valmistuu näppärästi myös uunissa!

Puolitiessä: Mämmi 2.0  - mämmin raakaversion valmistaminen ei edellytä ajankohdaksi pääsiäistä
  
Eilistä paistoa: Hampunsiemenlevite - raakoja levitteitä ja tahnoja ei koskaan voi olla liikaa 

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Raaka viikunapuuro




Tänä vuonna pääsiäinen hurahti vauhdilla ohi ja ilman ainuttakaan annosta perinteistä mämmiä. Ei sitten tuokkosen tuokkosta päätynyt tähän napaan! Sen sijaan kekkasin kokeilla Anni Minervan mahtavaa mämminkorviketta. Sitä kun pisteli suuhunsa, niin ei pahemmin ehtinyt tavallisen mämmin perään haikailla.

Samalla Anni Minervan luumumämmiä maistellessani tajusin, että itsellänikin on ollut tässä lähiaikoina tapana valmistaa erästä epämääräistä mössöä, ja olen aina miettinyt, että tuossa mössössähän on selkeästi hiven mämmin makua. Niinpä testasin perusmössöversion taas uudelleen mutta terästettynä, ja voilà, uusi mämminkorvike oli syntynyt.

Omassa mämminkorvikkeessani pohjana toimii lemppariraakapuuroni ohje (siis juuri se mössö). Tässä tapauksessa nimitän mössöä kovin vaatimattomasti taivaalliseksi raakapuuroksi, koska en ole vielä kehittänyt tuolle viikunaherkulle mairittelevampaa nimitystä :P Terästystä eli sitä mämmiaromia tuovat carob-jauhe sekä pomeranssi, tai halutessasi luomuappelsiinikuori. Pomeranssia et valitettavasti löydä luomuna :/


Taivaallinen raakapuuro (2:lle):

- 1 dl kokonaisia tattarisuurimoita

- 1 dl kokonaisia hirssinjyviä

- 5 kuivattua taatelia

- 3 kuivattua viikunaa

Mämmiversioon lisäksi:

- 1/4 tl kuivattua pomeranssin kuorta tai puolikkaan luomuappelsiinin raastettu kuori

- 2 rkl carob-jauhetta

Muista laittaa kaikki ainekset, tattarit, hirssit, taatelit ja viikunat yöksi likoamaan. Tattari ja hirssi liotetaan samassa astiassa runsaassa vedessä ja taatelit ja viikunat toisessa. Kuivahedelmiä sopii liottaa pidempäänkin (yleensä 1 vrk) ja niitä liotetaan niukemmassa vesimäärässä. 

Huuhtele tattari ja hirssi huolellisesti liotuksen jälkeen. Pane kaikki ainekset tehosekoittimeen, lisää nesteeksi kuivahedelmien liotusvettä. Blendaa koko sekoitus kunnolla tasaiseksi.





Huh, lupaan, että nyt päästän teidätkin hetkeksi tauolle raakapuuroista... seuraavaksi on vuorossa taas jotain aivan muuta.