tiistai 4. maaliskuuta 2014

Tortillalasagne liilasta bataatista




Tuhti lasagne valmistuu mielestäni aina parhaiten kauden vihanneksista. Kesällä tomaattikastikkeen voi tehdä tuoreista tomaateista ja heittää sekaan lähes mitä tahansa. Talvella on parempi joko tyytyä säilykkeisiin ja pakasteisiin tai käyttää hyväkseen kausijuurestarjontaa; kotimaiset juurekset ovat maistuvimmillaan talvikuukausina. Voitkin korvata tässä käytetyn bataatin myös muilla juureksilla tai vaikka kurpitsalla. Itse viehätyin liilan bataatin väristä niin paljon, etten voinut jättää sitä ostamatta. Myös kaikki kaalit kuuluvat talven sesonkiin. Kokeile lehtikaalin lisäksi esimerkiksi punakaalia ja savoijin- eli kurttukaalia.

Yritin tehdä tällä kertaa texmex-tyyppisen tortillaruoan ja jotenkin onnistuin sotkemaan yhteen italialaisen ja meksikolaisen keittiön parhaimmat puolet. Olin jo jättämässä oreganon ja basilikan vallan pois tästä versiosta mutta hyvä, etten mennyt sitä tekemään. Välillä saattaa löytää täysin uusia ja erikoisia makumaailmoja, kun ei tyydy orjallisesti noudattamaan tietyn keittiön normeja, vaan yhdistelee makuja ja mausteita rohkeasti.

Bataatti-tomaattikastike:

- kylmäpuristettua kookosöljyä

- 1 sipuli

- 4 valkosipulinkynttä

- 2 porkkanaa

- 2 palsternakkaa

- 1 kg (liilaa) bataattia

- 400 g tomaattimurskaa

- 1 tlk (3 rkl) tomaattipyrétä

- 2 tl chilitahnaa tai 1/4 tl cayenne-pippuria

- 2 tl (savu)paprikajauhetta (kesällä voit käyttää tuorepaprikaa)

- 1 pieni kesäkurpitsa

- lehtikaalta (n. 4-5 lehteä)

- basilikaa & oreganoa

- ruususuolaa & mustapippuria

Kuumenna öljy tilavassa kattilassa. Kuullota silputtua sipulia ja valkosipulimurskaa öljyssä muutama minuutti miedolla lämmöllä. Pilko sekaan porkkanat, palsternakat ja bataatti. Kääntele ja lisää tomaattimurska ja tarvittaessa vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä kannen alla kymmenisen minuuttia. Lisää sen jälkeen kastikkeeseen tomaattipyré, chilitahna, paprika, kesäkurpitsa ja lehtikaalin lehdet. Kypsennä kastiketta vielä hiljaa kiehuen toiset kymmenen minuuttia. Lisää yrttimausteet kypsennyksen loppuvaiheessa ja mausta kastike viimeiseksi suolalla ja pippurilla.

Valmista samalla valkokastike toisessa astiassa. Valkokastikkeen ohjeen löydät täältä: Pähkinäinen béchamelkastike (voit jättää pähkinät hyvin pois).
 


Lisäksi tarvitset tortillalevyjä. Tällä kertaa rakensin lasagnen hieman erillaisessa järjestyksessä kuin tavallisesti. Levitin ensin tortillalevyn uunivuoan pohjalle ja lusikoin päälle pelkästään tomaattikastiketta. Samalla tavalla tein vielä toisenkin kerroksen.Vasta kolmannelle kerrokselle lisäsin tomaattikastikkeen päälle puolet valkokastikkeesta. Asetin viimeisen tortillalevyn valkokastikkeen päälle ja levitin loput valkokastikkeesta lasagnen viimeiseksi kerrokseksi ja ripottelin päälle vielä kuivattua oreganoa. Lasagne saa kypsyä 200-asteisessa uunissa n. 35 minuuttia. Lasagnen kannattaa antaa vetäytyä ja jäätyä hetki ennen tarjoilua. Voit ripotella valmiin tortillasagnen päälle vielä oluthiivahiutaleita tuomaan juustoista makua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti