perjantai 28. elokuuta 2015

KAHDEN KAALIN TATTARISALAATTI


Olen päätynyt siihen tulokseen, että ruokaisat salaatit ovat kaikkein nopeimpia, riittoisimpia ja maukkaimpia aterioita valmistaa. Ruokaisan salaatin valmistaa melkein mistä tahansa yhdistelemällä jääkaapin ja kuiva-ainekaapin aineksia. Päälle runsaasti hyvää kastiketta ja paketti on valmis. Yksinkertaisin ruoanlaitto on usein kaikkein mieluisinta.

 

Valitsin tähän salaattiin luonnollisesti kauden tuoreita kasviksia sekä tattaria ja esikypsytettyjä kikherneitä. Näin sain kaikki ainekset kypsytettyä lähes yhtä nopeasti. Tämä tosin vaatii kolmea kattilaa ja kolmen hellalevyn samanaikaista käyttöä, mutta onneksi kypsymisajat ovat lyhkäisiä. GoGreenin esikypsytetyt kikherneet ovat kiireisen kokin unelma. Niissä on lisäksi pähkinäisempi maku tölkkipapuihin verrattuna. Vielä kun niitä saisi luomuna!
 




KAHDEN KAALIN SALAATTI:

1 parsakaali
1 kukkakaali
2 dl kokonaisia tattarinjyviä
2 dl esikypsytettyjä kikherneitä
1 dl auringonkukansiemeniä
kourallinen kuorittuja manteleita tai cashew-pähkinöitä
1 pieni kesäkurpitsa
puolikas kurkku
vihreitä kivettömiä oliiveja 

KASTIKE:

1/2 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
3 rkl sitruunanmehua
1 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl hunajaa/siirappia
2 valkosipulinkynttä
oman maun mukaan tuoreita yrttejä silputtuna
1 tl vuorisuolaa
reilusti mustapippuria

Höyrytä kaalien kukinnot kypsiksi. Keitä tattarinjyvät ja kikherneet suolalla maustetussa vedessä pakkausten ohjeiden mukaan. Paahda auringonkukansiemeniä ja manteleita kuivalla pannulla muutama minuutti. Rouhi paahdetut mantelit. Anna kypsytettyjen ainesten jäähtyä jonkin aikaa. Kuutioi kesäkurpitsa ja kurkku. Jätä oliivit kokonaisiksi ja sekoita lopuksi kaikki ainekset keskenään sekaisin.

Valmista kastike. Murskaa valkosipulinkynnet ja silppua yrtit. Yhdistä kastikeainekset keskenään. Valuta kastike salaatin joukkoon ja kääntele tasaisesti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti